Toimitusehdot

Varauksen maksuton peruutus viimeistään 14 päivää ennen varauspäivää.

Jos peruutus tapahtuu myöhemmin, mutta kuitenkin 7 päivää ennen varauspäivää, veloitetaan 50 % tilauksesta.

Jos peruutus tapahtuu alle 7 päivää ennen varauspäivää, veloitetaan 100 % tilauksesta.

Juhlan aikataulun / ohjelman, ennakkotietoja sen hetkisestä henkilömäärästä ja pöytäliinojen tarpeesta tulee ilmoittaa 1 kuukautta ennen. Juhlapäivän menu olisi hyvä olla silloin myös sovittuna (jos siihen tarvitsee muutoksia vielä tehdä).

Lopullinen henkilömäärä ja erityisruokavaliot / allergiat tarvitaan 10 päivää ennen tilaisuutta. Viime hetken muutoksia on mahdollista tehdä vielä viimeistään 1 viikkoa ennen varauspäivää.

Ruokailusta jääneitä ruokia on mahdollista saada jatkokäyttöön, kunhan ilmoitatte siitä meille ennakkoon (viimeistään 2 päivää ennen tilaisuutta, jotta tieto välittyy varmasti myös paikan päälle saapuvalle tarjoilijalle).

Jääneitä ruokia varten varaattehan tällöin juhlapaikalle valmiiksi rasioita/astioita, joihin ruoat voidaan siirtää ruokailun jälkeen.

Huomioittehan, että ruoat ovat olleet jo kertaalleen esillä ja niiden jatkokäyttö jää tällöin teidän omalle vastuullenne.

Laskun laitamme tilaisuuden jälkeen sähköpostilla. Laskua varten tarvitsemme myös osoitetietonne (laskutusjärjestelmämme vaatii ne, vaikka lasku lähetetään sähköpostilla) ja maksajan henkilötunnuksen (luottotietojen tarkistusta varten), kiitos. Osoitetiedot ja henkilötunnuksen voi ilmoittaa puhelimitse. Laskun maksuaika on 7 päivää.